Sain puhelun, soitin puhelun ja seuraavana päivänä oli vuosien takainen erittäin tärkeä ja rakas ystäväni suomenpystykorva Taika matkalla luokseni synnyttämään neljättä pentuettaan. ♥

Taisin mainita Taikasta jo ekassa blogikirjoituksessani, siinä kerroin siitä miten olin valinnut mittelin rodukseni, ja miten Taika oli siihen vaikuttanut. Taika ei ole varsinaisesti koskaan ollut minun koirani, vaan silloisen isäpuoleni, ja sinne se jäi tietysti Lappiin minun lähtiessäni suureen maailmaan.

Tässä elämässä tulee vastaan joskus sellaisia jotka jäävät mieleen ja joille on ja tulee aina olemaan sydämessä aivan erityinen paikka, ja joille on tarvittaessa aina aikaa ja tilaa, ja Taika on minulle ehdottomasti yksi sellainen. Ja kun kuulin että Taika tekee pennut joille ei tule olemaan tilaa eikä aikaa, koska ovat vahinkoja, niin toivotin Tikkuseni tervetulleeksi pentuineen meille. Olen sanonut jo aiemmin että Taikalla on aina paikka täällä, myös sen jälkeen kun se ei metsälle enää kykene omistajansa kanssa. Taika täyttää huomenna jo 8 vuotta ja minua harmittaa ajatella kuinka monta vuotta sen elämästä olen menettänyt, ja tulen ehkä vielä menettämäänkin. 

Niinpä Taika sitten matkusti 900 kilometriä tänne, ja en voi kieltää etteikö minusta olisi tuntunut sen sisään astuessa siltä että se tuli kotiin. ♥ Viikon päästä valvottiin yhdessä yö ja mamma synnytti meille kuusi pientä suomenpystykorva-porokoiramix-pentua. :) Ihan samanlaisia kuin silloin edelliskerralla kun sen pentuja hoidin, isäkin on luultavasti sama kuin silloin 7 vuotta sitten.

Nyt minulla on sitten toistaiseksi yhdeksän koiraa kattoni alla. :D

Hommaa niistä varmasti tulee olemaan kunhan tuosta vähän kasvavat, vievät aikaani, vievät tilaa, sotkevat, syövät paljon, niille täytyy etsiä hyvät kodit, yms... Mutta silti, ei minun tarvinnut miettiä silmänräpäystäkään että tarjoudunko hoitamaan ne, hullu kun olen. ;D